Vaikka Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg tunnetaankin tavastaan kannattaa avoimuutta, on hänet nyt pakotettu pienoiseen nurkkaan: Palvelu tarvitsee selkeästi uusia yksityisyysasetuksia. Yksityisyydenhallintaa ollaankin nyt parantamassa nopealla tahdilla, jotta ihmiset eivät karkaisi tästä yli 400 miljoonaa käyttäjää sisältävästä palvelusta.
Kun jaat enemmän, maailmasta tulee avoimempi ja verkottuneempi, toteaa toimitusjohtaja. Tarkoitus on kuitenkin nyt yksinkertaistaa yksityisyysasetuksien hallintaa, sillä käyttäjät ovat viimeiset kuukaudet olleet erittäin nyreissään. Uutisten ja huhupuheiden mukaan Facebookista on myyty ja siellä on käytetty tietoja ja kuvia, jotka käyttäjä on oikeasti asettanut yksityisiksi. Lisäksi ainakin käyttäjien tietoja on myyty eteenpäin joissain maissa.
Näin iso sosiaalinen verkosto on kuitenkin vaikeampi hallita kuin tavallinen käyttäjä uskoisi. Kaikki kontrollityökalut täytyy optimoida ja ne täytyy luoda käyttötarpeisiin sopiviksi. Zuckerbergin mukaan Facebookissa tullaan keskittymään kolmeen asiaan: koko sisällön hallintaan, perustietojen voimakkaampaan hallintaan, ja sovellusten sulkemisen helpottamiseen.
Toimitusjohtaja ei ole nähnyt merkittäviä tilastoja siitä, että käyttäjät olisivat lopettamassa Facebookin käyttämistä. Zuckerberg ei lämpene ajatukselle, että ihmisten tiedot palvelussa olisivat lähtökohtaisesti salaisia.
Suureksi ongelmaksi saattaa kuitenkin kasvaa jo kaavailtu paikkatietojen jakaminen, kun käyttäjät päivittävät statustaan. Saattaa olla siis, että tulevaisuudessa statuksesi lisäksi, näkyy missä olet päivityksen tehnyt.
Zuckerbergin mukaan Facebook ei kuitenkaan toimi kuten perinteiset voittoa hakevat yritykset, vaan ovat lähinnä kiinnostuneita palvelun toimivuudesta ja kehittämisestä.
Asiasta uutisoi Kauppalehti.






